Polaris ry toimii tähtieteen harrastajien yhdyssiteenä Hyvinkäällä ja sen ympäristössä.
lauantai 26. tammikuuta 2019
Kuun pimennys 21.1.2019
torstai 24. tammikuuta 2019
Vuosikokous 2019
Tähtitieteellinen yhdistys Polaris ry:n vuosikokous pidetään perjantaina 1.2.2019 klo 19.00. Paikka on
ravintola Amarillo, Uudenmaankatu 4-6, Hyvinkää. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään tulevan
kauden toimintaa.
ravintola Amarillo, Uudenmaankatu 4-6, Hyvinkää. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään tulevan
kauden toimintaa.
Polaris ry:n hallitus
Vuosikokouksen esityslista
- Kokouksen avaus ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Kokouksen sihteerin valinta
- Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
- Toimintakertomus kuluneelta kaudelta
- Tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
- Tilinpäätöksen vahvistaminen
- Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
- Toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
- Talousarvio ja jäsenmaksun suuruus
- Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja muiden hallituksen jäsenten valinta
- Toiminnantarkastajien valinta
- Muut esille tulevat asiat
Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat julkaistaan heti tässä blogissa
ja löytyvät oikealta linkkien alta.
ja löytyvät oikealta linkkien alta.
lauantai 3. helmikuuta 2018
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Kutsu vuosikokoukseen 2018
Tähtitieteellinen yhdistys Polaris ry:n vuosikokous pidetään perjantaina 2.2.2018 klo 19.00. Paikka on ravintola Medicin Man, Uudenmaankatu 1, Hyvinkää. (Huom. Paikka on muuttunut viime vuodesta).
Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään tulevan kauden toimintaa.
Polaris ry:n hallitus
Vuosikokouksen esityslista:
Polaris ry:n hallitus
Vuosikokouksen esityslista:
- Kokouksen avaus ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Kokouksen sihteerin valinta
- Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
- Toimintakertomus kuluneelta kaudelta
- Tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
- Tilinpäätöksen vahvistaminen
- Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
- Toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
- Talousarvio ja jäsenmaksun suuruus
- Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja muiden hallituksen jäsenten valinta
- Toiminnantarkastajien valinta
- Muut esille tulevat asiat
- Kokouksen päättäminen
perjantai 27. tammikuuta 2017
Vuosikokous 27.1.2017
Vuosikokous pidettiin ravintola Amarillossa. Paikalla oli 10 henkilöä, mikä on hieman enemmän kuin viime vuosina. Kokouksen virallisen osuuden jälkeen suunniteltiin Amerikan matkaa ja vaihdettiin kuulumisia. Kokouksen pöytäkirjat ja toimintasuunnitelma löytävät arkistosta.
maanantai 16. tammikuuta 2017
Vuosikokous 27.1.2017
Tähtitieteellinen yhdistys Polaris ry:n vuosikokous pidetään perjantaina 27.1.2017 klo 19.00. Paikka on ravintola Amarillo, Uudenmaankatu 4-6, Hyvinkää. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään tulevan kauden toimintaa, erityisesti elokuussa tapahtuvaa auringonpimennysmatkaa.
Polaris ry:n hallitus
Vuosikokouksen esityslista:
Polaris ry:n hallitus
Vuosikokouksen esityslista:
- Kokouksen avaus ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Kokouksen sihteerin valinta
- Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
- Toimintakertomus kuluneelta kaudelta
- Tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
- Tilinpäätöksen vahvistaminen
- Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
- Toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
- Talousarvio ja jäsenmaksun suuruus
- Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja muiden hallituksen jäsenten valinta
- Toiminnantarkastajien valinta
- Elokuun auringonpimennys
- Muut esille tulevat asiat
- Kokouksen päättäminen
maanantai 26. syyskuuta 2016
Auringon pimennys 2017
Vuonna 2017 elokuun 21. päivänä tapahtuu Yhdysvalloissa
täydellinen auringonpimennys. Pimennysaluetta voi tarkastella
lähemmin esimerkiksi täältä.
Polariksen piirissä on jo puhuttu yhteisestä matkasta Yhdysvaltain
länsirannikolle pimennystä seuraamaan. Sopiva matkakohde on San
Francisco, josta pääsee autoilla Oregoniin pimennysreitille. San
Franciscon ympäristössä on monia mielenkiintoisia
tutustumiskohteita, esimerkiksi tähtitieteellisiä observatorioita.
Ajatuksena on, että jokainen varaa matkan itse, mutta matkalla olisi yhteinen osuus koko porukalle. Matkakohteita voi nyt ehdottaa hyvissä ajoin sähköpostilla (Polariksen osoitteeseen.), jotta matkaa voitaisiin suunnitella. Ehdotuksista keskustellaan tulevissa kokouksissa.

keskiviikko 24. elokuuta 2016
Revontulikauden avaus
Revontulikausi käynnistyi komeasti ja sopivasti vuorokausi sen jälkeen kun olin saanut käsiini uuden 14 millisen objektiivin. Tässä malliksi pari kuvaa.
Lisää kuvia on katsottavissa täällä.
Timo Rasimus
Lisää kuvia on katsottavissa täällä.
Timo Rasimus
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Perseidit 2016
Tässä parhaimmistoa. Ylhäällä olevassa kuvassa nähdään mutkainen juova. Luultavasti 'murikan' aerodynaaminen muoto on ollut sellainen että ilmakehän aiheuttamat voimat ovat pakottaneet sen kiertoliikkeeseen.
Muissa kuvissa näkyi heikkoja viivoja tai kunnon tapauksista vain osa.
maanantai 9. toukokuuta 2016
Sveitsin lukion pihalla
Aurinkoinen ja lämmin sää, vähän samanlainen kuin 46 vuotta aiemmin. Havainnointipaikkamme oli nyt Sveitsin lukion piha, missä havaittiin myös Venuksen ylikulku vuonna 2004. Alla haastattelu Aamupostiin ja havaintolaitteiden pystytystä.

Yllä ollaan kahvitauolla. Lisää kuvia ylikulun havaitsemisesta kuvagalleriassa.
sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Merkuriuksen ylikulun havainnointi 9.5.2016
Polaris havaitsee maanantain Merkuriuksen ylikulkua
ainakin Sveitsin lukion pihalta käsin (Teerimäenkatu 2).
Ylikulku alkaa noin klo 14, välineitä pystytetään vähän
ennen. Ylikulku kestää noin 7 tuntia. Paikalle on alkuvaiheessa odotettavissa jopa tungosta ja omia havaintovälineitä kannattaa ottaa matkaan.
Kuvia tapahtumasta ladataan tänne (http://hyvinkaanpolaris.blogspot.fi/) sitä mukaa kuin ehditään. Jotkut vielä muistavat, että Polariksen ensimmäisiä yhteisiä havaintotilaisuuksia oli Merkuriuksen ylikulku tasan 46 vuotta sitten. Silloin toukokuun 9:nä päivänä tapahtumaa havaittiin Donnerinkadun katolta käsin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tähtitieteellinen yhdistys Polaris ry:n vuosikokous pidetään perjantaina 21.4.2023 klo 19.00. Paikka on ravintola Amarillo, Uudenmaankatu 4-...
-
Tähtitieteellinen yhdistys Polaris ry:n vuosikokous pidetään perjantaina 21.4.2023 klo 19.00. Paikka on ravintola Amarillo, Uudenmaankatu 4-...
-
Aamu valkeni Helsingin seudulla harmaana, mutta iltapäiväksi luvattiin parempaa. Polariksen jäsenet havaitsivat pimennystä eri puolilla Ete...