Polariksen ylimääräinen kokous pidetään tiistaina 22.9.2026 etäyhteydellä. Linkki kokoukseen on kokouskutsussa.
Polaris ry toimii tähtieteen harrastajien yhdyssiteenä Hyvinkäällä ja sen ympäristössä.
tiistai 8. syyskuuta 2026
tiistai 12. toukokuuta 2026
Vuosikokous Sveitsin uimalassa ja iltajuhla ravintola Karhunpesässä
Polaris piti vuoden 2026 vuosikokouksen Sveitsin uimalan tilaussaunassa. Saunan oleskelutilassa on pienille kokouksille soveltuva alue, jonne saa myös videotykin. Kokouksen jälkeen siirryttiin saunomaan ja uimaan. Rohkeimmat kokeilivat vesiliukumäkeä. Saunatilassa on kaksi pukuhuonetta, mutta tällä kertaa oli tarvetta vain toiselle.
Ravintola Karhunpesä oli positiivinen yllätys. Ruoka osoittautui erinomaiseksi. Ilta oli varsin onnistunut, vaikka osallistujamäärä jäi valitettavan pieneksi.
sunnuntai 3. toukokuuta 2026
Vuosikokous Sveitsin uimalassa 7.5.2026
Tähtitieteellinen yhdistys Polaris ry:n vuosikokous pidetään perjantaina 7.5.2026 klo 17.30. Paikka on Hyvinkään uimalan tilaussauna. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään tulevan kauden toimintaa.
Polaris ry:n hallitus
Vuosikokouksen esityslista
- Kokouksen avaus ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Kokouksen sihteerin valinta
- Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
- Toimintakertomus kuluneelta kaudelta 2023-2025
- Tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
- Tilinpäätöksen vahvistaminen
- Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
- Toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
- Talousarvio ja jäsenmaksun suuruus
- Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja muiden hallituksen jäsenten valinta
- Toiminnantarkastajien valinta
- Päätetään toimenpiteistä yhdistyksen omaisuuden suhteen
- Muut esille tulevat asiat
- Kokouksen päättäminen
Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä. Linkki on saatavilla jäsenkirjeessä. Kokouksen päätöksiä on siten mahdollista kommentoida, vaikka ei ole itse paikalla. Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat julkaistaan myös heti Polariksen blogissa ja pääsivun oikealla puolella olevista linkeistä.
torstai 13. huhtikuuta 2023
Vuosikokous ravintola Amarillossa
Tähtitieteellinen yhdistys Polaris ry:n vuosikokous pidetään perjantaina 21.4.2023 klo 19.00. Paikka on ravintola Amarillo, Uudenmaankatu 4-6, Hyvinkää. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään tulevan kauden toimintaa.
Polaris ry:n hallitus
Vuosikokouksen esityslista
- Kokouksen avaus ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Kokouksen sihteerin valinta
- Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
- Toimintakertomus kuluneelta kaudelta 2020-2022
- Tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
- Tilinpäätöksen vahvistaminen
- Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
- Toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
- Talousarvio ja jäsenmaksun suuruus
- Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja muiden hallituksen jäsenten valinta
- Toiminnantarkastajien valinta
- Päätetään yhdistyksen pankkitilin lopettamisesta ja varojen loppukäytöstä
- Muut esille tulevat asiat
- Kokouksen päättäminen
Kokoukseen on mahdollista osallistua myös etänä. Linkki on saatavilla jäsenkirjeessä. Kokouksen päätöksiä on siten mahdollista kommentoida, vaikka ei ole itse paikalla. Vuosikokouksessa käsiteltävät asiat julkaistaan myös heti Polariksen blogissa ja pääsivun oikealla puolella olevista linkeistä.
lauantai 8. helmikuuta 2020
Vuosikokous ravintola Amarillossa
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 7.2.2020 ravintola Amarillossa. Läsnä oli uusi henkilöä. Kokouksen pöytäkirja, vuoden 2019 toimintakertomus ja vuoden 2020 toimintasuunnitelma löytyvät oikealta linkin 'Pöytäkirjat ja toimintasuunnitelmat' alta.
sunnuntai 19. tammikuuta 2020
Vuosikokous 7.2.2020
Polaris ry:n hallitus
- Kokouksen avaus ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen sihteerin valinta
- Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
- Toimintakertomus kuluneelta kaudelta
- Tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
- Tilinpäätöksen vahvistaminen
- Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
- Toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
- Polariksen 50-vuotisjuhlavuosi
- Talousarvio ja jäsenmaksun suuruus
- Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja muiden hallituksen jäsenten valinta
- Toiminnantarkastajien valinta
- Muut esille tulevat asiat
- Kokouksen päättäminen
ja löytyvät oikealta linkkien alta.
sunnuntai 3. helmikuuta 2019
Vuosikokous 1.2.2019
lauantai 26. tammikuuta 2019
Kuun pimennys 21.1.2019
torstai 24. tammikuuta 2019
Vuosikokous 2019
ravintola Amarillo, Uudenmaankatu 4-6, Hyvinkää. Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään tulevan
kauden toimintaa.
- Kokouksen avaus ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Kokouksen sihteerin valinta
- Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
- Toimintakertomus kuluneelta kaudelta
- Tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
- Tilinpäätöksen vahvistaminen
- Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
- Toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
- Talousarvio ja jäsenmaksun suuruus
- Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja muiden hallituksen jäsenten valinta
- Toiminnantarkastajien valinta
- Muut esille tulevat asiat
ja löytyvät oikealta linkkien alta.
lauantai 3. helmikuuta 2018
sunnuntai 14. tammikuuta 2018
Kutsu vuosikokoukseen 2018
Polaris ry:n hallitus
Vuosikokouksen esityslista:
- Kokouksen avaus ja laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
- Esityslistan hyväksyminen
- Kokouksen puheenjohtajan valinta
- Kokouksen sihteerin valinta
- Kokouksen pöytäkirjantarkastajien valinta
- Toimintakertomus kuluneelta kaudelta
- Tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto
- Tilinpäätöksen vahvistaminen
- Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle
- Toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
- Talousarvio ja jäsenmaksun suuruus
- Puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, sihteerin ja muiden hallituksen jäsenten valinta
- Toiminnantarkastajien valinta
- Muut esille tulevat asiat
- Kokouksen päättäminen
perjantai 27. tammikuuta 2017
Vuosikokous 27.1.2017
maanantai 16. tammikuuta 2017

- Elokuun auringonpimennys
- Muut esille tulevat asiat
- Kokouksen päättäminen
maanantai 26. syyskuuta 2016
Auringon pimennys 2017
Ajatuksena on, että jokainen varaa matkan itse, mutta matkalla olisi yhteinen osuus koko porukalle. Matkakohteita voi nyt ehdottaa hyvissä ajoin sähköpostilla (Polariksen osoitteeseen.), jotta matkaa voitaisiin suunnitella. Ehdotuksista keskustellaan tulevissa kokouksissa.
keskiviikko 24. elokuuta 2016
Revontulikauden avaus
Lisää kuvia on katsottavissa täällä.
Timo Rasimus
sunnuntai 14. elokuuta 2016
Perseidit 2016
Tässä parhaimmistoa. Ylhäällä olevassa kuvassa nähdään mutkainen juova. Luultavasti 'murikan' aerodynaaminen muoto on ollut sellainen että ilmakehän aiheuttamat voimat ovat pakottaneet sen kiertoliikkeeseen.
Muissa kuvissa näkyi heikkoja viivoja tai kunnon tapauksista vain osa.
maanantai 9. toukokuuta 2016
Sveitsin lukion pihalla

sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Merkuriuksen ylikulun havainnointi 9.5.2016
Kuvia tapahtumasta ladataan tänne (http://hyvinkaanpolaris.blogspot.fi/) sitä mukaa kuin ehditään. Jotkut vielä muistavat, että Polariksen ensimmäisiä yhteisiä havaintotilaisuuksia oli Merkuriuksen ylikulku tasan 46 vuotta sitten. Silloin toukokuun 9:nä päivänä tapahtumaa havaittiin Donnerinkadun katolta käsin.
perjantai 29. huhtikuuta 2016
Merkuriuksen ylikulku 9.5.2016
Ylikulun havaitsemiseen tarvitaan kaukoputki, joka on varustettu aurinkosuodattimella. Aurinkoa ei pidä missään tapauksessa tarkastella suoraan ilman asianmukaista suojautumista. Ylikulusta on saatavilla tietoa mm. Ursan sivulla.
Yhdistyksen ylimääräinen kokous
Polariksen ylimääräinen kokous pidetään tiistaina 22.9.2026 etäyhteydellä. Linkki kokoukseen on kokouskutsussa.
-
Vuosikokous pidettiin ravintola Amarillossa. Paikalla oli 10 henkilöä, mikä on hieman enemmän kuin viime vuosina. Kokouksen vir...
-
Tähtitieteellinen yhdistys Polaris ry:n vuosikokous pidetään ravintola Amarillossa (Uudenmaankatu 4-6) perjantaina 7.2.2020. Sääntömääräis...

Vuosikokous pidettiin 2. helmikuuta. Läsnä oli ehkä huonosta säästä johtuen vain nelä henkilöä. Kokouksen pöytäkirja on luettavissa 